Nimeni on Toni Fagerholm ja olen psykoanalyyttinen ja kognitiivinen psykoterapeutti. Kerron näillä sivuilla lyhyesti, mitä psykoterapia on ja mihin sillä voidaan kokemukseni mukaan vaikuttaa.
Omasta työhistoriastani voin kertoa, että olen pohjakoulutukseltani Helsingin yliopistosta valmistunut teologian maisteri. Sen lisäksi olen käynyt Helsingin psykoterapiaseuran järjestämän ja Valviran hyväksymän pitkän psykoanalyyttisen psykoterapiakoulutuksen, jota olen täydentänyt Integrumin Instituten järjestämällä kognitiivisella lyhytpsykoterapiakoulutuksella. Olen työskennellyt päätoimisena psykoterapeuttina vuoden 2016 alusta. Minut löytää terveydenhuollon ammattirekisteristä numerolla 01004794838. Olen psykoterapeuttina Kela-korvattava.
Olisinko hyvä psykoterapeutti sinulle?
Eri psykoterapiamuotojen vaikuttavuutta on tutkittu paljon. Tutkimuksien mukaan kaikkein eniten vaikuttaa kuitenkin terapeutin ja asiakkaan välinen suhde eli yksinkertaisesti henkilökemia. Jos asiakkaalle tulee sellainen tunne, että hän voi kertoa terapeutilleen lähes mistä tahansa, niin yleensä terapiasta on merkittävää apua. Usein toisten ihmisten loukkaaman henkilön on myös vaikea luottaa ihmisiin. Luottamus on silloin jotain, mitä voidaan harjoitella terapian aikana.
Jos haluat tulla keskustelemaan psykoterapian aloittamisesta, niin voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: toni@mielihyvin.com