Minulta kysytään usein, että mikä erottaa toisistaan psykologin, psykiatrin, psykoterapeutin ja terapeutin. Kysymys on hyvin ymmärrettävä, sillä mielenterveysalan tehtävät ja käsitteet ovat yleensä ihmisille vieraita. Vastaankin tässä tuohon kysymykseen ja kerron lyhyesti eroista.

Aloitetaan psykologista. Psykologi on opiskellut psykologiaa yliopistossa ja suorittanut siitä maisterin tutkinnon. Hän on alan tieteellisen tutkimuksen ja ihmisen kehityksen asiantuntija. Tutkinto itsessään ei varsinaisesti pätevöitä hoitotyöhön, mutta psykologi on monta kertaa se henkilö, joka tekee mielenterveyspalveluiden piiriin saapuvalle henkilölle alkukartoituksen ja ohjaa häntä eri hoitomuotojen pariin. Psykologit käyvät usein myös erillisen psykoterapiakoulutuksen, jotta he voivat antaa Kelan tukemaa psykoterapiaa.

Seuraavaksi hoitoketjussa on vastassa psykiatri. Psykiatrit ovat lääkäreitä, joka ovat suorittaneet psykiatrian erikoistumisopinnot. He ovat kouluttautuneet arvioimaan mielenterveyden häiriöitä ja vastaavat vahvemmista mielialalääkityksistä, diagnooseista (kuten Kelaa varten tehtävästä B-lausunnosta) sekä äärimmäisissä tapauksissa myös pakkohoitopäätöksistä.

Psykoterapeutit ovat se ammattiryhmä, joka tapaa potilaita säännöllisesti ja yrittää hoidollisen keskustelun avulla helpottaa näiden ongelmia. Psykoterapeuttisia koulukuntia on monia erilaisia (kuten psykoanalyyttinen, psykodynaaminen, kognitiivinen ja ratkaisukeskeinen) ja niille on toisistaan poikkeava näkemys ongelmien perimmäisistä syistä. Vertailevien ja puolueettomien tutkimuksien mukaan koulukunnalla on kuitenkin varsin pieni merkitys hoidon onnistumisessa. Paljon tärkeämpää on potilaan ja psykoterapeutin välinen luottamussuhde. Suomessa on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto eli Valvira, joka valvoo psykologien, psykoterapeuttien ja lääkärien koulutusta sekä toimintaa.

Viimeisin ja ongelmallisin ryhmä ovat terapeutit. Ainoastaan puheterapeutti, ravitsemusterapeutti, fysioterapeutti, toimintoterapeutti ja jalkaterapeutti ovat Valviran valvomia eli nimikesuojattuja ammattihenkilöitä. Sen sijaan kuka tahansa voi kutsua itseään miksi tahansa muuksi terapeutiksi (kuten siis vaikka seksuaaliterapeutiksi tai sielunhoitoterapeutiksi). Tietysti terapeutteja kouluttavat yhteisöt pyrkivät luomaan mahdollisimman kattavia ja luottamusta herättäviä koulutusohjelmia, mutta kannattaa muistaa, että niiden sisältöä ei valvota minkään ulkopuolisen tahon toimesta. Sen takia terapeutin toiminnasta ei voi myöskään valittaa Valviralle vaan ainoastaan kuluttaja-asiamiehelle.